Meislle vierasta luvalla kuumaa homoseksuaaliseen kalua

Ilmentymä voi vain vaihdella. Anna mennä, mennä, mennä ja sitten kun hetki taas on, tulla. Pystyn samaistumaan tähän niin hyvin, ettei uskoiskaan. Eksäni teki niin, että parivuotisen suhteemme lopulla "katosi" niin, ettei häneen saanut yhteyttä.

Tiesin, että hän on toisinaan omaa tilaa kaipaava, mutta siinä vaiheessa, kun viesteihin ei tullut mitään vastausta ja suunnitelmat peruuntuivat, olin jo aika hiilenä. Kun sitten kuulin hänestä, ensin tuli itku ihan vain siksi, että olin ollut niin huolissani. Pari viikkoa myöhemmin erosimme - hänen aloitteestaan, itse olisin vielä ollut valmis korjausyritykseen.

Jälkeenpäin tiesin kyllä, että loppusoinnut oli sävelletty jo tuon katoamisepisodin aikana ja sitä ennenkin. Jotenkin siinä tilanteessa vain oli niin paniikissa, ettei sen kaltaisia signaaleja halunnut ottaa vastaan. Ja ehkä pahinta oli se, että mies ei yhtään ajatellut sitä, miltä se kaikki musta tuntui, vaikka tiesi, että häntä rakastin. En tällä kommentillani tarkoita sitä, että Valokuvaajan kanssa kävisi samoin.

Halusin vain kertoa, että todellakin ymmärrän, miltä susta tuntuu. Voimia ja iso halaus. Ensin tulee tietty mieleen ajatella, ettei tuolla lailla saa kadota. Toisaalta olen itsekin kadonnut ihmiseltä, joka minusta välitti, koska itsellä oli kriisiä monella rintamalla, enkä jaksanut valittaa kriisiäni, näytellä huoletonta, enkä selittää Tai säätää mitään. Piti keskittää voimat asioiden hoitamiseen. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeammalle tuntuu selittää miksi katosin.

Tulee pitkät selitykset ja jollei itsekään oikeastaan tiedä. Olen myös harkinnut omassa kriisissäni, että jätän miehen ja lapset ja häivyn kokonaan pois. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että se olisi ollut väärin, mutta silti läheltä piti. Kun on pulassa elämänsä kanssa, ei toimi järkevästi, vaan jossain henkiinjäämismoodissa. Säätäminen ja salailu on pahuksen raskasta.

Valehteleminen, selittely, rakkauden loppuminen, ero, sairastaminen on suuria stressin aiheita Mielestäni olet nyt tehnyt voitavasi. Voit vain jättää karhun luolaansa ärhistelemään, keskittyä muihin elämäsi osa-alueisiin ja odotella. Ehkä Valokuvaaja on ollut onnettomuudessa. Ehkä aivovamma alkoi äkillisesti kiukutella. Ehkä hänen ykkössuhteensa ei ollutkaan avoin kuten hän väitti, ja hän jäi kiinni, ja sen yhteydessä lupasi ykköselleen, ettei enää lähetä sinulle ainuttakaan viestiä.

Ehkä hän on eroamassa ykkösestään eikä halua sinun liittyvän asiaan millään tavalla, jotta ero varmasti olisi vain hänen juttunsa eikä uusi elämä olisi vain sinua varten aloitettu. Joka tapauksessahan on selvää, ettei hän juuri nyt voi tai halua ottaa sinuun yhteyttä edes kertoakseen että kaikki on hyvin. Itsekkyys taas noissa viesteissäsi on aika monitulkintainen juttu. Kyllä, jos ja kun voimme olettaa, että jotain dramaattista on Valokuvaajalla selkeästi meneillään, on itsekästä keskittyä siihen, että minäminäminä haluan että minulle viestitellään.

Mutta toisaalta, jos minä katoaisin yhtäkkiä maailmankartalta, olisi minusta kyllä mukava tietää että minua kaivataan ja että päiväkin ilman kontaktia on toiselle iso juttu. Pelko on pahinta, oli se sitten omasta tai toisen puolesta.

Toivon, ettei mitään pahempaa ole sattunut. Toisaalta ajattelen, että kyseessä voi olla tapa lokeroida asioita, että muilla rintamilla tapahtuu nyt niin, että sitä yhtä ei voi edes vilkaista. Ja se on odottajalle todella inhottavaa. En silti teilaisi Puumaa täysin omien toiveidensa esittämisestä, koska onhan se epäreilua. Mutta se menee myös ohi, tavalla tai toisella.

Tsemppiä nyt et kaikki selviää.. Tiedän kanssa et on ihan kauheeta kun toinen vaan häviää, varsinkin noin muutaman kk jälkeen. Yleensä yksinkertaisin selitys on se oikea: Hän ei halua nyt olla tekemisissä kanssasi. Aika moni joutuu dumpatuksi noin, vain hävimällä ilman selityksiä.

Itsellenikin on käynyt näin ja vei kauan, että pääsin eteenpäin elämässäni. Jotkut ihmiset eivät vain koe, että heidän tarvitsisi selitellä mitään enempää, varsinkaan tuollaisessa salasuhteessa. Se kyllä kertoo aika paljon ihmisen luonteesta, joten yritä vain ajatella että parempi sinulle näin.

Et oikeasti halua elämääsi tuollaista ihmistä. Tulipa kurja fiilis luettuani tämän tekstin, varsinkin kun ei ole kauaa kun saitte Ykkösmiehen kanssa asiat halki Itsekin olen ollut samantyyppisessä tilanteessa parikin kertaa, tunnetila on hirveä tuossa kohtaa: Jaksamista, toivottavasti kaikelle löytyy järkevä selitys ja tarinalle onnellinen, tai edes tyydyttävä loppu!

Mun veikkaus on että valokuvaaja säikähti sitä, että teillä onkin nyt ykkösmiehen kanssa avoin suhde. Hän haluaisi olla kanssasi vain salassa, ettei tarvi miettiä ainakaan mitään oikeaa parisuhdetta tai jättää omaa kumppania. Mutta voin toki olla väärässä! Mielenkiintoista kyllä nähdä mikä syy tulee olemaan.. Äääh , toi on kyllä kamala tunne. Ja onhan ton pakko olla aika tietoinen valinta olla vastaamatta, mä en nyt kyl lähtis mitään onnettomuutta tähän laittamaan Kuulostaa siltä, että sillä on meneillään sellainen vaihe, että on sulkenut kaikki ihmiset ulos elämästään.

Mulla on ollut tuollaisia ystäviä - ei parisuhteita, onneksi. Ei liity todnäk suhun mitenkään, ainostaan siihen, ettei just nyt jaksa ihmisiä. Voi kestää miten kauan vain. Aika karu karma että juuri nyt kun saisit luvan kanssa harrastaa seksiä muiden kanssa, käy taas noin! Mä veikkaisin, että sen puoliso on saanut tietää susta ja kieltänyt viestittämisen. Tsemppiä, todella kurjaa joutua arvuuttelemaan mitä on voinut tapahtua! Luulen että siinä ei paljon kiellot auttaisi. Kyllä tämä on Valokuvaajasta itsestä lähtöisin.

Joko sitten pelästymisestä, koomasta, kyllästymisestä, masennuksesta, typeryydestä johtuvaa Ei kukaan toinen pysty kieltämään niin ettei mitään infoa pysty laittamaan ainakaan jos aikaisemmat tunteiden tunnustukset on vähääkään totta. Liekö psykosomaattista vai silkkaa sattumaa, mutta olen parhaillaan sairaslomalla. Kuume nousi eilen illalla, joten olo on sen verran hutera, etten pysty nyt kaikkiin kommentteihin antamaan niitä vastauksia, mitä ne kaikessa positiivisuudessaan ja tsempeissään ansaitsisivat.

Ihan ekaksi tuli mieleen paha masennus. Joka sinänsä ei tulevaisuuden kannalta kuulosta kauhean hyvältä. Jos kerran käyttäytyy noin, niin todennäköisesti uudelleenkin. Sitten tuli mieleen, että hänen naisystävä on heittäytynyt todella hankalaksi. Joko nainen itse tai valokuvaaja kauheitten uhkailujen itsemurha tms kera on pistänyt toistaiseksi yhteydet poikki.

Millään en kyllä keksi "hyvää syytä" hiljaisuuteen. Itse repisin pelihousuja jo tuntien päästä. En osaa edes kuvitella päivien hiljaisuutta. Semmonen huomio vaan, että voi olla niinkin, että Valokuvaaja on poistanut Whatsappin. Tai ainakin kun yksi kaverini poisti sen se näkyi juuri noin — viesti ei mennyt perille ja profiilikuva oli hävinnyt luulin myös, että minut oli blokattu, mutta tyyppi olikin poistanut appsin hetkellisesti koska puhelimesta loppui tila.

Niin, sait luvan seksiin, et suhteeseen.. Tuskinpa ykkösmies haluaa, että vietät arkea myös toisen miehen kanssa. Veikkaan, että nyt kun pettämisesi on sallittua, niin valokuvaaja säikähti. Ei halua mitään vakavaa. Ja koska sinun ei tarvitse salailla, niin pelkää, että paljastuu omalle puolisolle.. Jos noin olisi, niin silloinhan Valokuvaajan oma valhe paljastuisi. Onhan itse sanonut olevansa avoimessa suhteessa.

Jos se on totta, tuskin paljastumista tarvitsisi noin kovin pelätä - siitäkin huolimatta, että suhteen avoimuus on sovittu hoidettavaksi niin, ettei kumppani seksikerroista saa erikseen tietää. Jos Valokuvaajalla ei ole puhtaat jauhot pussissa, on mahdollista, että Puuman virallisesti avoin suhde pelästytti. Siitä huolimatta tuollainen katoaminen ei ole mun mielestä hyväksyttävää missään muussa tilanteessa kuin silloin, jos on itse tiedottomassa tilassa. Alkoi todella surettaa tekstin ja kommentit luettuani.

Toivottavasti pian saat selityksen tapahtuneeseen, oli se hyvä tai huono. Tuli mieleen, että mitä jos Valokuvaaja on huonossa kunnossa ja a on siksi sulkenut puhelimestaan yhteydenpitomahdollisuudet tai sitten b hänen naisensa on päässyt peukaloimaan Valokuvaajan puhelinta. Jospa tämä ei ole kuitenkaan sitä. Voisi kuvitella hänen hoitavan sen fiksummin. Toisaalta on muistettava, että hän jäi hyvin mietteliääksi viimeisestä perjantaipuhelustanne.

Toisaalta taas olettaisi, että mahdollisen mietintätaukonsa hän kertoisi sinulle. Olen aiemmin kommentoinut anonyyminä mutta blogiasi seuraavana ajattelin että ehkäpä on hyvä kommentoida aina tuolla samalla nimimerkillä joten teinpä sitten sellaisen. Ensinnäkin suuren suuri kiitos siitä että kirjoitat näistä hyvin tabu-asioista, miehen haluttomuudesta ja siitä kuinka nainen joutuu hyvinvointinsa takia hakemaan tyydytyksensä toisen miehen sylistä.

Olen itse lähes identtisessä tilanteessa kanssassi, moni teksteistäsi voisi olla kirjoittamaani, sekä kokemuksen että tilanteen tasolla. Voi muru, tiedän niin miltä tuo tuntuu, been there and done that Kävin läpi kaiken maailman spekulaatiot, käytin aikaa lukuisia tunteja, päiviä pohtimalla mitä tein väärin kunnes aukeni että tämä ei nyt johdu minusta. Samoin nyt kun lukee kirjoituksiasi, esim perjantaipuhelu ja tämä uusin, tulee mieleen vain että hän on nyt jostakin syystä todella ahtaalla itsensä kanssa.

Ehkä tuo vammautuminen ei ole ihan vielä loppuun asti käsitelty asia kun tuntuu että hänen on vaikea uskoa sitä että hän itsenänsä olisi ansainnut sellaista hyväksyntää, pyyteettömyyttä ja rakkautta mitä sinä olet hänelle jo osoittanut. Varsinkin jos vakikumppanin viesti jo pidemmän aikaa on ollut päinvastainen. Tähän pohdintaan jos liittää perjantaipuhelun ilmaisun siitä että hänen on nyt pohdittava sitä kun yhtäkkiä sinun viiden vuoden visiossasi olikin mahdollisuus siihen että vapautuisitkin vakisuhteestasi ja olisit myös mahdollisuus hänelle, samaan aikaan kun hän kokee että olet tullut ja sekoittanut totaalisesti pakkansa elämän monella osa-alueella, ihan vain olemalla oma ihana, rakastettava itsesi.

Voi olla aika suuri ja hämmentävä asia, varsinkin miehelle jolla kaikki on järjestyksessä, ulkoisesti ja pään sisällä. Tämä tuli ensimmäisenä mieleen tälle "keittiöpsykologille" ja ei tietenkään ole mikään muu kuin yksi spekulaatio muiden joukossa. Mutta reilua tämä ei ole sinua kohtaan ja toivonkin että hän pikaisesti osoittaa edes jonkinlaisen elonmerkin itsestänsä jotta saat tietää että hänellä on kaikki edes jokseenkin kunnossa ja saisit edes pienen selityksen tilanteen ymmärtämiseksi.

Epätietoisuus kun on pahempaa kuin totuus Voih, hyppipäs tuolla sanat väärille riveille Valokuvaaja ei halunnut suhdetta kanssasi vaan pelkkää satunnaista seksiä ilman sitoumuksia ja roikkumaan jäämistä.

Sinut lempattiin kyllä todella kylmästi: Liiankin tuttua tuo hiljaisuus jopa niin että ollaan katsottu mutta ei vastattu: Ja sitten tuo jos on yhtäkkiä poistunnut whatsapista whattt???!!! Jo toisen kerran eräs poistui joka pitänyt nähdä en siis ole nähnyt vielä yksi toinen jonka kaa oli sovittu oikein tapaaminen mutta kuulemma tuli kolari ja ei pääsyt ja sen jälkeen katosi sekä sivustolta jossa tapasimme ja whatsapissa.

Kolmas vielä jonka tapasin niin blokkasi minut tapaamisen jälkeen eikä mitään selitystä asiaan. Nyt ei ole minun treffikumppanista kuulunnut mitään sitten sunnuntain jolloin sillon itse tein viestialotuksen, joten vähän itseäkin huolestuttaa.

Pitää silti ottaa itse häneen yhteyttä ja vähän tiedustella haluaako hän edelleen tavata. Toivottavasti kuitenkin valokuvaaja vastaa. Siitä on mainintoja aika paljon kaikissa tyylii Niksipirkoissa et juttelette vaan seksistä. Katso itseksesi vaikka pätkä pornoa, ja kun teillä on vähän vapaata aikaa, vaikka ruokapöydässä, telkun ääressä missä tahansa niin ala jutteleen siitä pornopätkästä.

Miehes innostuu varmasti ja siin on se hyvä et se innostaa itseäänkin. Ja se että se seksi on yleensä laadukasta joka tapahtuu siinä vähän kuin itsestään ku on vaikka tunnin vaan jutellu seksikkäit juttui. Monet luulee et miehelle ei tarvii antaa esileikkii mut kyllä kannattaa ittensä takia, nimittäin kiusoiteltu mies rakastelee paremmin.

Entä sitten jos ei se halua? Ehkä vikaa on itsessäsi? Mitä kauemmin ollaan yhdessä niin tuollaiset asiat vaan vähenee pakolla, tuut huomaamaan. Lopulta tuli tunne etten päässyt olemaan oma itseni, toteuttamaan omaa romanttista ja eroottista puoltani ja seksihaluni vähenivät, se oli kuitenkin suhteen pienin ongelma.

Mun käsityksen mukaan riidat on rakkauden merkki. Mieheni oli äärettömän tyytyväinen kun en enää jankuttanut suhteemme vaikeuksista ja huolesta että ero tulee riitaan saakka. Sille sopi hyvin että hiljenin. Meillä riidat loppu tyystin mutta niin loppui myös uskollisuuteni ja vain yhden ihmisen rakastaminenkin. Riidat on välittämistä ja rakkautta.

Toinen on että masennus voi aiheuttaa sen että ihminen menee tunne lukkoon eikä enää välitä edes riidellä. Riitelyn puuuttuminen kokonaan on hälytys merkki. Hakeeko hän läheisyyttä tunteakseen itsensä rakastetuksi ja lohtua hakeakseen vai siksi että rakastaa sua ihan oikeasti. Mä pystyn pussaileen ja halaileen vaikken toista rakasta.

Olen niin jopa tehnyt ja päivittäin. Jokainen riita jättää haavan, ja lopulta suhde on yhtä arpikudosta. Miehesi tuntuu olevan samaa mieltä.

En puhunut mistään huuto tappelusta mutta normaalia on kinata. Töysin riidaton suhde on merkki ettei tunteita ole. Ei mun pulssia ja verenpainetta ainakaan nosta yhtään jos joku täysin merkitykstön ihminen sanoo jotain.. Kysymys kun on rakkaimmasta ja läheisimmästä. Se kohdistuu silloin suoraan sydämeen ja arimpaan alueeseen mitä on. Asian ei tarvinnu olla ,mikään iso. Mutta toisen äänen sävy saatoi jo satuttaa.. Seksiin painostus naisen suunnalta käy varmasti miehuuden päälle koska stereotypian mukaan mies on aina se seksikone joka aina haluaa.

Jos seksiä ei halua jokin on pieles. Riitelemätömyys kertoo toimimattomasta suhteesta ja toimimattomasta komminoinnista joka räjähtää käsiin jossain vaiheessa. Riitelemällä käydään läpi suhteen ongelma kohtia. Vaan kahden aikuisen ihmisen tiukempaan sävyyn mutta rauhallisesti huutamatta käymää aikuista keskustelua istuen rauhassa. Minusta se on terveeseen parisuhteeseen kuuluvaa. Rakkautta oli mutta toinen oli vain niin kovaa loukannu etten pystyny. Halusin vain itkeä aina kun mieheni koski muhun.

Silti emme puhuneet asiasta kun mieheni mukaan asia ei puhumalla muutu. Minulla aivan samanlainen tilanne. Olemme kuitenkin olleet yhdessä mieheni kanssa vasta reilun vuoden, olemme kolmekymppisiä. Ensimmäiset puoli vuotta meni päivittäin sängyssä, enemmän ja vähemmän, mutta nyt miestäni ei enää kiinnosta.

Läheisyyttä ja hellyyttä meilläkin on kuitenkin paljon, mutta itse seksiin emme vaan tunnu pääsevän. Mies ei osaa sanoa asiaan mitään varsinaista syytä, ei vaan haluta, ei jaksa, väsyttää. Vaikka yritän olla ottamatta nokkiini jatkuvista torjumisista, niin kyllä tämä jollain tasolla itsetuntoani ja naiseuttani syö. Mietin, mikä minussa on vikana, ja haluaisiko mieheni minun tekevän jotain toisin.

Hän on kuitenkin sanonut, että haluaa olla vain minun kanssani, ja että meillä seksi on upeaa, mutta jostain syystä emme vain enää päädy sitä harrastamaan. Turhauttavaa ja surullista, ja kun mitään oikeaa syytä ei tunnu olevan, niin vaikeaa tätä on korjatakin. Nyt vain odottelen, milloin mies sattuisi kanssani seksiä haluamaan, itse en sitä enää ehdota. Olen aina ollut aloitteellinen näissä asioissa, mutta näköjään sekin puoli itsestään on nyt tukahdutettava ja oltava vain toisen armoilla.

Miten sen arkielämän voi katsoa jos sitä ei vielä ole. Arkielämä on nimenomaan sitä yhdessä junnaamista saman katon alla harmaassa arjessa, arjen murheiden keskellä.

Ei minulla ainakaan ole mitään kristallipalloa mistä näkisi mitä se yhteiselo on naisen kanssa siinä vaiheessa kun suurin uutuudenviehätys on molemmilta mennyt ja laskuja vaan postilaatikosta pukkaa ja siivota tarttis ja ruokaa tehdä ja korjata autoa, työpäivän päätteeksi tietysti tai viikonloppuisin.

Niin kauan kun siis ei asuta yhdessä ei voi puhua juurikaan yhteisestä arjesta eikä tietää miksi se muodostuu. Kyllä sitä arkea voi kokeilla yhdessä ennenkin yhteenmuuttamista. Itse tein poikaystäväni kanssa niin, että muutin hänen asuntoonsa kesän ajaksi asumaan "yhteen", ja pidin oman yksiöni silti.

Kesän aikana tuli aika selväksi ettemme ole vielä valmiit muuttamaan yhteen. Siiryin takasin asumaan omaan kämppään, ja seurustelu jatkui vanhaan malliiin. Paljon parempi ensin kokeilla yhdessä asumista, kuin rynnytä heti tekemään vuokrasopimus ja sitomaan itsensä yhdessäasumiseen. Tosi yleinen virhe tuntuu olevan et muutetaan liian pian yhteen. Tän vois estää harkitsemal ja kokeilemal asiaa ensin. Olin työseminaarissa, jossa sivuttiin erään aiheen kohdalla seksuaalisuutta ja sen muuttumista eri aikoina.

Puhuja sanoi että nykyaika on niin kyllästetty seksillä, siihen vihjaavilla ja avoimesti viittaavilla asioilla, että ihmisten, varsinkin miesten, mielenkiinto on vähentynyt ja jopa siirtynyt joillain pornonkatseluun mieluummin kun itse asiaan Puhuja oli myös seksuaaliterapeutti, ja hän kertoi parisuhteiden ongelmana nykyisin olevan myös miesten haluttomuus. Toinen "ongelma" kuulemma naisten vahva seksuaalisuus, joka jopa pelottaa joitain miehiä.

Aikasemmin miehen rooli oli päättää milloin ja miten ollaan. Nykyään usein nainen on aktiivisempi osapuoli Samaa mieltä kuitenkin siitä, että asiat ei muutu ennenku niistä puhutaan ja tosi moni nainen nykyisin valittaa miehensä haluttomuutta Ainakin osaa miehistä siis.. Kyl joskus törmää miehiin, joit kiinnostaa pelit enemmän ku nainen. Itte kokenu ja kavereilt kuullu. Pystyvät oleen viikoja ilman, saavat kai jotai kiksei peleistä. Ei mul ainakaan auttanu mikään, parempi oli lopettaa.

Ja aika moni nykymies hakee hellyyttä ja läheisyyttä mielummi ku seksii, se kans on joskus kummallist. Eikö ennen naiset sanonu, et maataan vaan täs Mutta so what, nyt täytyy mennä autotalliin korjaamaan auton lämmityspuhallinta, siinäpä seksiä ja lämpöä mulle kerrakseen: D ei vois siis vähempää kiinnostaa..

Just yks söpöliini mies vaan haluu kiehnätä muttei seksiä tipu! Aloittajalle olisitpas minun luonani niin saisit sexiä vaikka monesti päivässä. Mun mielestä sun miehes on koukussa nettipeleihin.

Kuinka kauan päivästä kuluttaa aikaa netin ääressä? Eikös addiktion määritelmässä sanota, että riippuvuudesta puhutaan kun se alkaa häiritä normaalia elämää ja sen poistaminen tekee ärtyisäksi? Kysy mieheltäsi, että voisiko se laittaa koneen vaikka viikoksi katkolle? Hoitaisi pakolliset työasiat, ei muuta. Jos homma on hallussa, viikko ei ole pitkä aika, mitään lopullista et pyydä. Mutta jos on koukussa, niin tulee vaikeuksia. Saattaa jopa luvata aluksi, mutta viikon tauko alkaa aina "huomenna" eikä sitä tule.

Tässäkin voisi olla järkeä, niin miehelleni kuin minullekin. Vietämme molemmat ihan hävyttömän paljon aikaa koneella, tosin mieheni vielä ainakin tuplaten sen määrän mitä minä. Pitääpä koettaa haastaa ukko koneettomaan viikkoon. Mä en tiedä mihin meidän illat menee kun koneella en jouda olemaan kun työaikana, niin kuin nytkin.

Televisiotakin tulee katsottua harvoin. Ei kylläe des huvita iltoja tuhlata näytön edessä kun päivisin pitää tuijottaa ruutua sen tuntia. Toisillemme jää aikaa ja jää myös aikaa itselleen, sama se miten sen oman ajan käyttää mutta koneella meistä kumpikaan ei ole juuri ollenkaan ellei ole pakko jotain asiaa tarkistaa tai laskuja maksaa.

Käymme yhdessä tai erikseen urheilemassa, harrastamme seksiä, tapaamme ystäviä yhdessä ja erikseen Ei koneella istuminen väärin ole kunhan ei mene mahdottomuuksiin, mutta kyllä voi olla paljon muutakin mielekästä tekemistä.

Hoitakaa parisuhdettanne niin kyllä se siitä. On sitä ennenkin ollut vaikka mitä tekemistä, ennen kuin omistin konetta. Ja kun minulla tässä oli ongelmana juuri se että koneella istuminen valuu pitkälle iltaan, niin sitten yhteinen aika vähenee. Varmasti minä ainakin tekemistä keksisin, jos vain saisin mieheni mukaan tällaiseen kokeiluun. Meillä ainakin aika tuntuu loppuvan kesken, vaikka ei kuluteta iltoja tai vapaita koneen ääressä.

Elämä on juuri niin tylsää tai arkista, millaiseksi sen itse rakentaa. Omissa käsissä on jokaisen elämä. Valintoja voi aina tehdä ja kokeilla jotain rohkeaa Onko puolisolle mitään sanottavaa? Yksi aika hyvä ,koettu juttu on ,,,,, Ala esittää välinpitämätöntä vaikka se on sulle vaikeaa kun ite haluaisit Elä puhu enää seksistä ole mukamas omissa oloissas ,,,,,,,,,,,,, pistä vaatteet päälle ja lähe kävelylle ,elä kerro mitään minne meet Jos sulla on nais kavereita poikkea niiden luona kylässä ,,..

Kyllä parin viikon päästä alkaa kysellä missä kävit , missä olit ,, kiinnostus herää miehellä EN HALUA SEKSIÄ - vaan haluan rakkaani kanssa nauttia yhdessä läheisyyden tunteesta joka usein vaivihkaa vie meidät aistimaan toisissamme tuntemamme lämmön, tuoksun,,äänen tahattomt hipaisut iholla saa siirtkään kättäni..

Käätäeni siirtyy hänen uumalleeen hieman alemmaksi ja hänen sormensa hipaisee niskaani minun siirtyessäni huulillani hieman hipaisten hänen korvalehteään Toisten käsiinkö sä oot ajatellu elämäsi antaa? Juu, et voi vaikuttaa toisiin ihmisiin tavalla, jonka sinä itse valitset. Tosin vaikutat kyllä toisiin, samoin kun he sinuun. Samoin sen, miten annat toisten itseäsi kohdella. Jos elo on kakkamaista ja kurjaa, sinä valitset, jäätkö siihen ruikuttaan vai teetkö itse jotain.

Kannat kenties vastuun omasta osuudestasi kurjaan tilanteeseen tai lähdet pois jos tilanne ei muutu. Omissa käsissäsi on elämäsi. Vastuuttomat ihmiset vaan tuppaavat ulkoistamaan vastuunsa omasta elämästään ja onnellisuudestaan muiden harteille.

On niin helppo syyttä muita kun oma kantti puuttuu tehdä johtopäätöksiä asioista ja tapahtumista. Tai vaihtoehtoisesti voi lähteä keilaamaan yksin. Keilahallilta yleensä löytyy toinenkin yksinäinen, joka ryhtyy mielellään keilaamaan kanssasi.

Niin se vain on 1. Sinussa ei välttämättä ole mitään vikana, joskaan mitään ei myöskään ole tehtävissä. Miehesi ei pidä sinua enää kiihottavana, mikä on normaalia, kun on oltu yhdessä kaksi vuotta. Miehet haluavat harrastaa seksiä aina uusien ja uusien naisten kanssa ja nykyinen miehesi ei ole poikkeus. Sama murhe kuin aloittajalla. Mies oli alussa aloitteellinen, nyt ei lämpene vaikka miten koettaisi vietellä. Joskus on lähtevinään esileikkeihin mukaan mutta sitten alkaakin tuijotella samaan aikaan telkkaria ja heppi pehmenee niin ettei sitä saa pystyyn millään.

Arvatkaa vain miehet kauanko vaimoa kiinnostaa seksi miehen kanssa, jonka kapine on kuin löysäksi keitetty kananmuna. Olen miehelle asiasta puhunut en löysästä munasta kun tiedän sen olevan arka paikka miehille vaan olen kysynyt siitä miksi en enää sytytä häntä. Lisäksi hän vielä väittää olevansa harvinaisen viriili ja jaksavansa seksiä useasti päivässä , mutta taitaa tehdä sitä vieraiden naisten kanssa eikä minun, kun ei enää jaksa illalla kotona innostua.

Lopussa on kyllä meidän suhde, seksuaalisesti aktiivinen nainen ei tuommoista kauan jaksa katsoa, kun mies on koko viikon sängyssä pelkkä säkki. Kyllä siinä pian itsekkin jäähtyy vaikka kuinka olisi ensin ollut innostunut. Edellinen kirjoittaja on oikeassa.. Tarkoitatko, että kalu ei nouse, vaikka runkkaisit häntä? Vai tarkoitatko, että kalu ei nouse, vaikka keimailisit? Meillä vaimo edellyttää asentoa pelkästä keimailusta -- turhaan.

Miehes ei yksinkertaisesti rakasta sua. Jos rakastaa niin silloin haluaa myös seksiä. Ei se tietenkään sulle sittä uskalla sanoa kun sillä on katto pään päällä niin kauan kun teeskentelee. Olet pihalla näistä asioista. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että mies ei enää halua puolisoaan niin paljon, kun oltu tarpeeksi kauan yhdessä.

Rakkaus voi silti olla vahvempaa kuin koskaan. Tämän keskustelun luominen jotenkin oikeasti auttoi minua. En tiedä miksi, varmaan se auttoi kun sain purettua itseäni tänne ja kun kaikki vain käski tekemään eikä puhumaan. Päätin vain ilta rapsujen yhteydessä että minähän en ole laiska ja epähaluttava löhnäke ja työnnyin ottamaan mieheltäni suihin.

Toisella kertaa vain ilmoitin että nyt minä haluan. Vai että näin tämä korjattiin. Piti vain ottaa mitä halusi. Suosittelen tätä muille ongelman kanssa painiville. Tästä oli jotenkin kummallisesti hyötyä. Yksi syy miksi miehesi ei ehkä ole seksuaalisesti aktiivinen.

Suomalainen nainen yleensä odottaa että mies ns. Ei ihme että mies jossain vaiheessa mieluummin runkkaa. Viime viestissä osoittamasi oma-aloitteisuus on juuri sitä mitä tarvitaan. Kun nainenkin tarttuu ns. Piken suhteen korpus 3. SEksin hiipuminen on täysin normaalia pitkässä suhteessa. Ei siinä ole mitään erikoista. Ei ne seksi-elämän salat ole kaikille auenneet vaikka eläisit kulisseissa koko-ikäsi jonkin tumpelon kanssa.

Eikö se vähitellen ala jo selvitä että elämä on IHAN muuta kuin se paneskelu! SitäKIN on mutta kun se on niin mitättömän pieni osa siitä kokonaisuudesta. Siis keskimäärin te naiseläjät taidatte olla vähän yksinkertaista porukkaa. Ei mee yksiin miesten ja naisten halut.

Kun naisena pääsee tonne lähemmäs kolmeakymppiä että uskaltaa olla oma itsensä eikä anna käyttää itseään hyväksi ja on ehtinyt paikata kaikki miesten haavoittamat kolhut ja sydänsurut, itseluottamus on kasvanut ja olisi aika kokeilla alkaa mies pihtaamaan kun kypsä pillu ei enää kelpaa. Voisaatanan vittu että on epäreilua eikö?? Eipä taida maailmasta löytyä seksiä mielenkiintoisempaa asiaa. Syy on aika todennäköisesti jokin alla olevista - Miehelläsi on toinen nainen - Miehesi on saanu homotartunnan - Miehelläsi on ongelmia alapäässä - Olet liian lihava tai epähaluttava.

Olisi siinä voinut olla toisenlainenkin vaihtoehto: Suhteemme loppui kun herra exäni oli seksilakossa kuukausia, koska en toiminut arkiasioissa hänen mielensä mukaan. Vaan juttu on nyt ohi ja kummallakin uusi elämä. Näyttää tuo elisaBethin ongelma ratkenneen Hyvä että ratkaisu löytyi! Pue korsetti päällesi sanomatta mitään miehelle. Mene hänen luokseen kun hän on koneella ja suutele niskaan. Valuta käsiäsi hänen harteitaan pitkin rinnoillensa ja hyväile niitä.

Jatka suutelemista pitkin kaulaa ja siirry etupuolelle Miehillä "toipuminen" töistä vie hieman enemmän aikaa. Kiinnostus saattaa olla hieman erilainen myös seksin suhteen.

Mä siirryin pelaamiseen sen takia kun ei seksiä tullut millään konstilla. On se kumma miten nämä asiat menee tällein ristiin.. Mä oisin ollut valmis millon ja missä vaan mutta kun ei naista kiinnosta niin ei kiinnosta.

Jos ois homma toiminut niin pelikone ois lähtenyt samantien mäkeen. Aloittaja, minkä ikäisiä olette? Mut joo - aika uskomatonta toimintaa "mieheltäs".. Miehellesi ei riitä tavallinen perusrakastelu? Olet liian voimakas nössölle miehellesi? Miehesi on pitkään ihastunut johonkin toiseen? Miehellä on alhaiset testosteroniarvot tai muu erektiohäiriö? Miehesi on lukossa tulevaisuudestanne, häntä joko a. Miehesi pihtaa tahallaan ja käyttää valtaa sillä. Yhellä kaverilla on kuulema sama ongelma.

Itehän en varmaa kauan kattelis tollasta ukkoo. Mullaki oli joskus ukko joka tuijotti usein koneen ruutua, mutta kyllä siltä silti onneks seksiä heru, ku menin jotai vieree kiehnäämään. Kannattaa kokeilla kaikenlaista mitä mieleen tulee. Mut voithan sä yrittää toki puhua, iha sillee koneet kiinni tv: Kysyt että mitä se mies haluaa susta ja onko hän tosissaan sun kanssas ja miks seksi on nykyisin noin väkinäistä Jos ei toimi, nii sit jätä se.

Valitettavasti mies ei saa uutuden viehätystä enää. Lisäksi saman naisen jyystäminen on vähän sama kuin söisi joka päivä samaa keittoa Mikä neuvoksi? Mies ei saa runkata enää viikkoon. Viikon päästä jos kehut vähän miestä tai pidät huolen ettei mies ole masentunut niin pitäisi tapahtua Seksin loppuminen suhteesta on teidän suhteen loppu. Olen omassakin suhteessani sen kokenut. Näin se on valitettavasti. Miks syyllistät ittees, jos sun "mies" ei kohtele sua hyvin? Tuntuuko hyvältä tuollainen sua halveksuva, esineellistävä ja alistava "mies" Lisäks sillä sun "miehellä" voi olla toinen nainen.

Mutta itsepä olet valintasi tehnyt. Miten sun itsetunto on niin hukassa, että annat vielä lisää valtaa sille sun "miehelle" yrittämällä miellyttää häntä ja syyllistät samalla itseäsi. Jaa, silloinko ei kohtele hyvin, jos ei juuri sillä hetkellä halua seksiä, kun nainen ehdottaa? Lähes kaikki naiset siis kohtelevat miehiään huonosti. Mies pitää sinua 3. Itsestäänselvänä ja pelaaminen parempaa kuin seksi. Jos seksiä haluat, sinun on vaihdettava miestä.

Tressi ja uupumus syynä kukaties? Tiedätkö varmasti, millaiset mieltymykset miehelläsi on? Perusseksi on kivaa, mutta joillakin se voi alkaa maistumaan "puulta" pidemmän päälle ja sitten ei innostu enään siitä "perus"touhusta. Tuo nyt vain on yksi miljoonasta, mitä mieleen tuli. Olet fiksun oloinen ja ongelmasi on hyvin yleinen, älä vaan ajattele että vika on sinussa.

Arjen keskellä seksin harrastaminen usein jää vähemmälle. Hän ei tosin ole miehesi ennenkuin olette naimisissa. Juu halailua ym suihkussa ym. Jos ja kun haluat miellyttää miestäsi miksi et tee niin. Olen sen verran aikuinen että osaan sanoa vaimolleni mitä haluaisin ja kysyä mitä hän toivoo..

Jos kaipaat pukkia sängynpuolelle Olen juuri se mitä sinä kaipaat Olen hyvätapainen, terve ja siisti herrasmiehen alku. Sinä itsestäsi huolta pitävä terve ja siisti nainen, joka kaipaat "sutinaa" arkeesi, ota rohkeasti yhteyttä ja sovitaan jatkosta Onko seksi koko elämä? Moni mies ahdistuu, kun seksiä vaaditaan.

Antaisit miehen valita sopivat hetket. Kaikki miehet eivät ole seksipetoja, mutta silti luotettavia kumppaneita. En pysty ymmärtämään sun miestäs mutta on pari asiaa mistä vois johtua 1. Täytyy sanoa että mulla tuli samanlainen tilanne.. Kun opin tuntemaan tämän naisen.. Siinä tuli ilmi sellaisia asiota vuoden aikana. Hiljalleen kiinostus loppui melkein kokonaan.. Se on tunne asioita.. Mistä tässä on kysymys!!.. Mutta nyt on uusi kaveri.. Seksi asioissa ei ole mitään ongelmia..

Olemme tunteneet pian yhten vuoden toisemme Jos mies ei anna, sinulla on lupa käydä vieraissa. Joten anna palaa, ties vaikka löytyisi parempi mies tilalle!

Ollaan mietitty kertomista jo jonkin aikaa mutta hän ei uskalla vielä. Pelkää kun olet sellainen pirttihirmu. Älä anna vedättää itseäsi. Kuitenkin mies rakastelee tietämättäsi oman naisensa kanssa ja useammin,kuin sinun kanssa Täs tulee muutama vaihtoehto mieleen. Joko miehesi ei vain ole kovin seksuaalisesti aktiivinen tapaus tai ei vain jostain syystä halua seksiä kanssasi. Ehkä sinusta tullut hänelle vähän itsestäänselvyys ja ei koe sinun kanssa seksin harrastamisessa mitään saavutettavaa.

Me miehet olemme välillä vähän metsästäjiö, joten kaikkea ei pidä antaa meille liiaan helpolla; Kokeile siis purra hampaat yhteen ja laittaa reidet myös itse lukkoon ja et vain anna miehellesi vaikka tämä itse kinuaisi. Jos oon oikeassa, niin pian miehesi kerjää suorastaan päästäkseen kanssasi vällyjen väliin. Jos tuokaan ei toimi, niin ehkä siitä kannattaa tehdä joku johtopäätös, että miehesi rakastelee mielummin nyrkkikyllikkinsä kanssa kun sinun kanssa.

Kyll meitä sekesuaalisesti aktiivisempia miehiäkin löytyy. Mikasi parisuhteessa yleensä pitää tehdä itsetyydytystä? Eikös kaikki pitäisi jakaa suhteessa yhdessä? Kysy häneltä onko hän tyytyväinen kun asiat ovat näin ,jos on katsele itsellesi rakastaja. Ja tee selväksi että sun tunneakkusi ei ole tyydytetty. Teillä on menossa sellainen vaihe jossa mies haluaa sinun tekevän fyysisen aloitteen. Miehelläsi saattaa olla myös jonkinasteista stressiä kodin asioista tai sen ulkopuolisista.

Etkö muistannu eilen avata kakkosluukkua? Syötä sille viegraa ;. Tämä on niin tätä. Nainen kiemurtelee ja ihmettelee kun ei mies halua. Epäilee itseään, pohtii mitä voisi tehdä miehen hyväksi.. Mies pitää saada saalistamaan sinua. Alapa kokeen vuoksi vähän hankalaksi.

Haasta pikkuisen riitaa, uhittele että jätät jos ei rupea miestä sytyttämään, kerro että olet harrastanut itsetyydytystä ja se teki TOOSI hyvää.. Ole iltaisin poissa, laittaudu nätiksi mies ehkä ei haluakaan, että laihdutat muotosi kadoksiin, oletkos miettinyt sitä? Kyllä se siitä alkaa heräilemään, omistushalu ja valloitus on kesymmänkin miehen geeneihin koodattu.

En tarkoita että teet oikeasti mitään ikävää häntä kohtaan, mutta voit muistuttaa että et ole itsestäänselvyys. Sie tiiät ; 3. Et ole mennyt sinne sen rakentamaan taloon. Olet erityisen viisas ihminen.

Itse parka-miehenä sanon syyn tuohon. Hän ei myöskään uskalla sanoa Sinulle,että "Olet vastenmielinen" hänelle,koska edelleenkin hän on pikku poika-parka. Oon korkeasti seksuaalinen mies, siis minusta on mukavaa joskus kellistellä alasti sängyssä pidempääkin hyväillä ja kiihottaa ja nussia iloisesti useammankin kerran ja kokeilla kaikkea kivaa myös psyykkeenkin puolella.

Tutustunut oon myös kirjallisuuteen.. Mut kyl naisia jotka ois samoilla linjoilla on vähä: Aikä moni omasta mielestään todella taitava sängyssä on loppuen lopuksi aina ottava osapuolena ja makaamassa vain jalat leveellä sängyssä suu kiinni. Ei se kyllä mitään taitoa, tilannetajua tai mielikuvista vaadi että vain antaa toisen tehdä temput.

Miesystäväsi ei ole mies vaan hän on henkiseltä tasoltaan vuotias. Tunnen paljon tämmösii kavereita. Ne on lapsena traumatisoituneet kun eivät ole saaneet äidiltään hellyyttä ja tissimaitoo. Kiireiset työssä käyvät äidit ei ole joutaneet pitämään heitä sylissään. Heitä on kiireellä juoksutettu päivähoitoon kylmien etäisten naishoitajien hoivaan. Pojan turvallisuuden tunne rikkoutunut ja hän joutuu yksin kohtaamaan kaikki pelot ja uhkat.

Kun hän kasvaa murrosikään hän alkaa haaveilemaan yli 40 vuotiaista naisopettajista. Näkee yöt märkiä unia heistä.

Hän lohduttaa tuskaa pelaamalla typeriä tietokonepelejä jotka on tarkoitettu vuotiaille pikkupojille. Hän kulkee roikkuvissa besin-värisissä tai mustissa housuissa.

Yleensä he ovat myös hyvin hoikkia melkein alipainoisia. Heitä on paljon kiskurin senssipalstoilla etsimässä vanhaa puumaa. Samanikäinen tai nuorempi nainen ei voi antaa hänelle seksuaalista tyydytystä, vaan he pitää heitä vaan kulissinaan itsetunnon vuoksi. Tämä yhteiskuntamme on niin parisuhde keskeistä, että samanikäinen nainen pönkittää heikon pojan itsetuntoa vanhempien ja kavereiden silmissä.

Tämä on samanlaisen seksuaalisuuden ilmiö kuin homoseksuaalisuus. Vastaan nyt sillä perspektiivillä, että itsekin olen jossain määrin koukussa tietokoneeseen ja nettipeleihin. Naiseni lähti lopulta 6v jälkeen kävelemään kun ei yhteistä laatuaikaa ollut tarpeeksi. Seksiä kyllä oli, ja se oli naisen arvion mukaan parasta mitä on eläissään saanut. Seksin määräkin oli ainakin pari kertaa viikossa, vaikka vähentyi alkusuhteeseen verrattuna.

Sanoisin että fantasiat ne ovat jotka saa miehen jaksamaan naida. Vanha totuushan on, että seksuaalisesti mies on sellainen eläin, joka haluaa kerran seksiä mahdollisimman monen naisen kanssa kun taas nainen haluaa mahdollisimman monta kertaa seksiä yhden kumppanin kanssa.

Tuhmaa puhetta peliin, ja leikkikää seksin yhteydessä olevanne lääkäri ja potilas, opettaja ja oppilas, nunna ja munkki, Isä ja tytär, domina ja seksiorja ja niin edelleen. Kun voi leikisti kuvitella naisensa jonkuksi toiseksi aina välillä, niin kummasti se kiihottaa. Myös kun naisella on dildo b-rapussa kun sitä ajaa ykköseen ja se puhuu "toisen miehen kyrvästä perseessään" niin kyllä rupeaa olemaan seksielämä aika kuninkaallista. Siinä niitä kiihottavia juttuja Kirjoittaja on akateeminen adonis, joka jumaloi edelleen eksäänsä seksuaalisesti.

MENE peilin eteen ja katso itseäsi todella tarkkaan, naisitko itseäsi, jos olisit sinä! Prehe on paras 4. Jospa Elisabeth on raskaana? Ehkä hänen miehensä haluaa perheen hänen kanssa: Muuten hyvä kommentti, mutta toi oksettavan hyllyvät selluliitit ja roikkuva kasvava maha on ilmeisesti "Höllyvää? Jospa hän onkin luurangon laiha? Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että nimimerkki "Höllyvää? Todellisuudessa ElisaBeth, kuka ikinä onkin, voi olla luuviulu! Miehellä alhainen testosteronitaso jostain syystä!?

Lähetäppä lekurille tai eroa. Valitettavasti totuus on se että elämä on. Teillä menee hyvin, on parisuhde kunnossa, on oltu sopivan aikaa yhdessä, on kiva asunto jossa on ihanaa asua yhdessä. Ongelmia ei periaattessa ole. Tänä päivänä parisuhdeelämä vaan on sellaista, ettei mikään kestä, ja vaikka kestääkin, niin se menee miesten osalta sellaiseksi tasapaksuksi. Ei erota, koska ei varsinaisesti ole mitään syytä sille.

Todellisuudessa on, intohimon puute. Enkä tässä mene sanomaan kannattaako sen syyn takia erota. Se on sitä tämän päivän parisuhdeelämää, näin se vaan on.

Mikä siinä intohimossa ja sen osoittamisessa sitten on niin vaikeaa ihmiselle. Itse en pysty sitä ymmärtämään. Ei se nyt oikeesti ole niin vaikeeta jos on normaali tasapainoinen terve ihminen. Mikä siinä on niin pirun hankalaa. Jos olisin mies, nappaisin sut itselleni. Harvassa on vain näköjään ne ihmiset ketkä ymmärtävät sen intohimon päälle. Varmasti samaisesta syystä itsekkin sinkkuna, kun en vain halua tyytyä tavalliseen, tasapaksuun. Kaikkea hyvää sulle toivon, päädyt sitten mihinkä tulokseen tahansa.

Joillekin se vain tuntuu olevan ainoa asia maailmassa, säälittävää Jos terve ihminen ei jaksa seksiä vaikka kerran viikossa tai ei muka kerkiä jonkun pullan laivonnalta tai auton korjaamiselta silloin on kyllä jotain vähän korvien välissä vikana.

Toisaalta voi ihminen olla aseksuaalikin tai ei muuten vain saa mitään hyviä kicksejä seksistä. Miestäsi kiinnostaa enemmän pelit kuin seksi. Kuullostaa että tarvitte jotain piristystä seksielämäänne. Miehesi ei varmaan syty lässytyksestäsi kuin pikku lapselle ja kaulan pusuttelusta.

Vähän lisää intohimoa peliin. Miehesi itse nähvätävästi on ihan nyyppä kun ei pysty tekemään aloitteita ja itse et osaa ehkä tarpeeksi panostaa seksiin. Anyway teissä molemissa on varmaan vähän vikaa, eikä vain toisessassa.

Onlko naisen seksuaalisuus miehen vastuulla? Mitäpä jos tekisit itse jotain? Ei aloitteen pidä mitenkään olla aina toisen vastuulla tai toisen vastuulla keksiä niitä piristyksiä seksielämään. Ei se pelkkä vaatteiden vaihtaminen ehkä riitä kaikille.

Meillä muija on mielestään tehnyt aloitteen, kun pesee perseesä vessassa käydessään Kyllähän miehen pitää siitä jo tajuta että nyt on tosi kyseessä.

Kaiva sen taskuja ja sano etsiväsi biljardipalloa kun tekee mieli pelata kotona tai baarissa. Panee pojan mietteliääksi eiköhän ala kalu kangistua. Kaiva se esiin ja puhele pikkutuhmia. Vaihtamalla todellakin paranee, jos vaan neidille kelpaa. Jos alistaa miehen tossun alle niin sitä ei tussu kiinnosta. Yleensä runkataan enemmän tai vähemmän salaa. B Ehkä sinun pitäisi olla läsnä kun näitä seksuaalisia haluja olisi tarjolla.

Hän on yliutelias ja vainoharhainen kyylä. Ei pysty kun on töissä ja on hemmetin väsynyt ja sitten on mentävä harrastamaan. Kykyjä on mutta 3. Jokin siinä on sellaista joka ei innosta häntä. EI tommosta tonnikeijukaista naisi sokea sorsakaan. Joo hei toi varmaan saa miehen haluaamaan seksiä enemmän puolilahnan naisensa kanssa. Hei ihan oikeesti jos seksielämä on kuivaa niin nainenkin voi tehdä sen asian eteen jotain.

Gm-Pg puhui nyt kyllä niin asiaa että. Fakta on että olet jäänyt miehen kyttäämisestä kiinni ja sen takia mies ei pidä sinua enään yhtään minään. Se on ihan sama mitkä hepenet on niskassa kun luottamus on mennyt. Pornokyylille käy just noin. Olen ollut samassa tilanteessa. Itseasiasta kissan pöydälle nostaminen voi jopa hankaloittaa asiaa, jos molemmat ei tosissaan halua tehdä töitä suhteen eteen.

Sinuna ottaisin sen riskin, kuitenkin seksuaalisuus on pidemmänpäälle todella tärkeä asia. Jos miehesi välittää sinusta, hänen olisi parempi kuunnella ja ottaa asia tosissaan. Kai seksin määrään voisi yrittää sopia jonkunlaista kompromissia?

Itse yritin exäni kanssa juurikin vastaavasta aiheesta jutella aikoinaan. Seksiä oli x kuussa yhteenmuuton jälkeen, sitä ennenkin hieman vähemmän kuin olisin itse halunnut, mutta ei se minua haitannut. Muuten asiat olivat kunnossa, vaikeista asioista keskusteleminen oli tosin hankalaa ja tästä muodostui juurikin sellainen asia. Monesti, asiallisesti ja lopuksi turhautuneena aika asiattomastikin yritin ottaa aiheen esille yhteiselon aikana Minun olisi ilmeisesti vain pitänyt hyväksyä asian laita jos rakastin häntä.

Ja yritinkin, koska rakastin. Mutta enhän minä ollut onnellinen ja niin en vain voinut olla asiasta uudelleen mainitsematta. Asiaa mutkisti vielä se, että hän ei piitannut muusta kuin omasta nautinnostaan silloin kun jotain harvoin tapahtui, minäkin miellyttämisenhaluisena tahdoin hänen nauttivan ja naiivisti ajattelin että samanlailla hänkin ajattelisi, siinä sitten jäinkin lopulta itse usein "ilman".

Kyllä kyllä seksistä voi nauttia ilman orgasmiakin. Mutta silti, siinä tietoisena usean viikon odottelusta taas Tilanne oli todella masentava.

Hän ei ilmeisesti välittänyt, sillä kun lopulta saimme juteltua asiasta ja minuakin tyydyttävään lopputulokseen keskusteluissa päädyttiin, mikään ei muuttunut käytännössä. Lopulta minunkin miellyttämisenhaluni hävisi ja olin varma että olen itse syypää, vastenmielinen ja ällöttävä.

Tuntui myös että hän alisti minua ko asialla. Seksistä puhuminen siis meidän tapauksessa vain pahensi asiaa, "toi lisää paineita", joten ainut ratkaisu oli ero. En tiedä voiko kaksi seksuaalisesti hyvin erilaista ihmistä elää onnellisena parisuhteessa, vaikka miten kommunikaatio pelaisi.

Odotas vaan kun uusi grand theft auto peli julkaistaan ennen ensi kesää niin miehes pelaa sitä monta tuntia päivässä. Mä olen niin ällöttävä rumilus et naiset ei tykkää minusta joten, voin pelata sitä mielin määrin.

Eikä ole edes kavereita ketä vois nähdä, eli aikaa on vaikka muille jakaa. Siinä meneekin pari kuukautta kun pelaillee sitä ja siihen ei helposti edes kyllästy.

Ymmärrän täysin mitä koet, mutta et voi tosiaankaan saaada miestäsi kiinnostumaan seksistä pyytämällä.. Voin kertoa asiasta ihan omasta kokemuksestani.

Seurustelin taannoin miehen kanssa jonka kanssa harrastimme aina ku näimme seksiä paikasta riippumatta Muutettuamme yhteen kului vuoden päivät jolloin seksiä tuli harrastettua enään vain kerran kuus jos silloinkaa.. Mietin monesti missä oli vika kun en kelvannu.. Aloin masentumaan ja lihoamaan kunnes avauduin ihan tuntemattomalle mies puoliselle joka kertoi että jos mies runkkaa useasti viikossa aina koneen ääressä kertoo siitä että mies kaipaa vaihtelua seksiin ja haluaa tyydytyksen oman käden kautta koska on kyllästynyt olemaan väline..

Jos näin on teillä asia niin hyvä nainen viihdytä miestäsi..!! Hiivi suihkuun miehesi seuraan jos siihen mahdollisuus.. Aloitta eroottista hierontaa ha hyväilyt ja hymyile katsoen miestäsi silmiin.. Ota itse vaoaa-ehtoisesti suihin.. Kun miehesi istuu pelaamassa aloita hieromaan olkapäitä siutä rintakehää ja samalla kaulasta näykkien hellästi.. Siirry polvillesi miehen istuessa koneella hänen tuolinsa eteen ja aloita hyväily Jos miehesi pyytää sinua lopettamaan mene jonnekin istumaan mistä miehesi sinut näkee ja aloita hyväilemään itseäsi..

Jos tämäkään ei tehoa.. Miehelläsi in toinen pahimmassa tapauksessa tai hänellä on ongelmua vehkeensä kanssa tai töissä tai hän on masentunut.. Silloin kannattaa hoitaa omat halut itsekseen ja antaa miehelle aikaa avautua itse asiasta. Miehesi on koukussa nettipornoon. Hän etsii koko ajan vain kiihottavampaa materiaalia. Oma nainen ei riitä. Sano miehellesi, että joko nettiporno tai sinä. Oikeasti niin monet miehet eivät edes jaksa yrittää iskeä naisia, koska nettiporno on niin helppo vaihtoehto.

Kohta miehesikin alkaa napsimaan masennuslääkkeitä riippuvuutensa takia. Se jätkä on pullamössöluuseri, heippaa pihalle. Ikää arvatenkin noin 30v? Ilmoita sille valmisruokien syöjälle että Meillä herrastetaan seksiä klo silloin ja silloin ja aivan sama onko herra paikalla tai huitsinnevdassa.

Jos ei poika ole paikalle voit soittaa osaavammalle tyypille, niitä löytyy ja tytöt tykkää. Sitä enempi miestä tympäisee seksi, mitä enempi yrität ostaa seksikkäitä vaatteita. Jospa te olette alunperinkin erilaiset, sinulla on suurempi tarve harrastaa seksiä ja hänellä pienempi. Muutaman vuoden voi teeskennellä aivan hyvin jotain muuta, mutta kun asuu yhdessä niin kyllä siinä topttu paljastuu pikkuhiljaa.

Meillä on tyttöystäväni kanssa kaikki kunnossa eikä ongelmia oikeastaan suhteessa esiinny ollenkaan, siitä huolimatta vaikka hän onkin todella viehättävä ja kaunis olen huomannut vain kiinnostuksen itse aktiin lopahtaneen aikalailla täysin. Minulle on oikeasti aivan sama onko sitä seksiä vai ei. Vietän itsekkin paljon vapaaikaa tietokoneella joten saatiko se syy sitten laiskuudessa. Vaikka jutun aloittaja onkin palkattu feikki, sanoisin että aikansa kutakin. Itse en voisi kuvitellakkaan olla yhden ja saman kanssa koko elämääni.

Jos paranee, niin oliko kaikki edelliset toinen toistaan huonompia? Kuule se seksi ei tule takaisin! Minulla on maailman surkein ukko ainakin seksin suhteen! Suklaata on tullu seksin puutteeseen syötyä ja se alkaa jo näkymäänkin. Rahat se tuo kotiin ja muuten tekee kaiken mitä haluan. Mutta munaa se säästelee. On kans aina niiiin hirrwee väsynyt! Noo, kyllä toiset hoitaa, jos oma ei viitsi. Ei ole oikein pettää, mutta eipä ukko anna vaihtoehtoja! Tietää tilanteen ja kerjää jäämään.

Eihän se oo oikein toista puutteessakaan pitää. Sinkkunakin oon saanu enemmän ku nykyisen kenties tulevan exän kanssa! Se on tätä nykyaikaa. Kaikki kestää vain hetken ja suhteita tulee ja menee. Hänellä voi olla jo kyllästyminen sinuun. Uusi tai etsii jo uutta "netin"kautta. Tai yksinkertaisesti kun kaikki kolutaan niin mielenkiinto menee nopeasti. Yllättävän paljon henkilöitä roikkuu tuolla chateissa etsien aina uutta ja tavarat paljaana koko maailmalle.

Myös miehissä paljon biseksuaaleja. Toisaalta mietin, että parisuhteenne ei ole kohdallaan kun täällä siitä avaudut , etä miehellesi?

Jossain on pahasti vikaa. Vai onko tämä sitä nykyaikaa. Netin tai kännyn välityksellä hoidetaan lähes kaikki ja tästä ei hyvä seuraa ihmisille. Olen ollut naimisissa vastaavanlaisen tapauksen kanssa jo 15vuotta. Alkuaikoina itkin ja raivosin ja huusin, että mikä minussa on vikana. Jos kerran kuussa onnistaa, niin ihme. Miehellä on vain heikko libido ja mutkikas äiti poika suhde ja jos se ei käsittele sitä koskaan, niin tuollaisena eunukkina pysyykin.

Toki haaveilen muista miehistä puutteissani, mutta enpä ole kehdannut pettää. Jossain vaiheessa vaihtoon, kunhan jaksaa. Mies itse vaikuttaa tyytyväiseltä tilanteeseen.. Sitäpaitsi oletan että miehen loputon seksuaalisuus on tabu, niinkuin naisten orgasmitkin miehen kanssa.

Ehkä tuo miesten kiimainen panohalu on suurimmalta osalta egon pönkitystä ja jää jutustelun tasolle. Muistakaa että superaktiiviset miehet ja naiset eivät saa siitä seksistä tyydytystä vaan syy minkä kanssa maataan melkein ihan kenen kanssa vaan on valtavaa huomionhakua ja itsetunnon puutetta.

Voi olla että olet oikeassa. Mutta kyllä miehillä on ihan koko ajan seksi mielessä. Ei tarvi kuin nähdä pakkasessa pyörätelineessä orpo jäinen naisten polkupyörä niin miettii jo että minkähänlainen pylly tuon satulan päällä on ollu.

Mieheni ei tupakoi, vaikuttaako se sitten libidoon? Seksielämä on yhtä aktiivista kuin seurustelun alussa. Ikää meillä on 43 minä ja Stondis-ongelmiakaan ei ole ollut, ei edes kahden raskauden aikana. Kai sitä ei ymmärrä, miten hyvin asiat on kuin on tottunut ns. Edellisissäkin suhteissa miehet ovat olleet seksuaalisesti aktiivisia. Olen itsekin, mutta miehet on olleet vielä "pahempia". Katsooko miehesi netistä pornoa tuon lisäksi? Kyllähän se joskus, mutta aika vähän hänellä siihen mahdollisuuksia.

Hänen netti näkyvällä paikalla kotona, harvoin yksin kotona jne. Töissä ei myöskään mahdollista ymmärtääkseni maisemakonttori. Joten ehkä siksikin seksielämä melko aktiivista? Mutta joskus aikaisemmin kyllä, esim. Ei se mua haitannut, pikemminkin oli helpottavaa.. Koko ajan jotain teinimäistä ulkonäkö juttua. Näin nelikymppisestä aika turhauttavaa ja lapsellista. Minä olin silloin kun pariuduimme, 20 , ihan kivan näköinen, mutten mikään kaunotar.

Nykyään saan kuulla enemmän kehuja ulkonäöstäni kyllä, kuin silloin, esim. Ihotyyppi vissiin ei-niin-vanhenevaa tyyppiä ja en ole lihoavaa sorttia. Miestä on sanottu jopa rumaksi nuorempana, kasvoista. Itse en tietenkään ole sitä mieltä. Ja normimela sillä on, onneksi..

Meidän seksielämän aktiivisuus johtuu molempien aktiivisuudesta, ei ulkonäköseikoista. On meilläkin ongelmamme ollut. Kun mies teki remonttia, hän ei pariin vuoteen kerennyt juuri mihinkään muuhun yhteiseen puuhaan tai rakkaudenosoitukseen, kuin seksiin. Se oli aika tylsää ja turhauttavaa aikaa. Mutta sekin aika on nyt ohi, onneksi. Ilman pornon katselemista sitä mies ajatuksissan latautuu päivän mittaan ja valmistutuu sitten siihen suureen tapahtumaan oman naisensa kanssa..

Tätä edesauttavat vielä päivän mittaan nähdyt siistit ja kiihottavasti houkuttelevat vähäpukeiset nimenomaan vähäpukeiset naiset esim mainoksissa tai jopa työpaikan tyttökalenterissa nähdyt kurvit ja muut naiselliset piirteet Alastomat naiset ei aiheuta samaa kiihottuneisuutta ja virittäytymistä. Kiihottumista lisäävät myös live-elämässä päivän mittaan sopivasti kevyttä flirttiä harrastaneet, EI liian roisit ja rivokäytöksiset naiset.

Pysyy testosteroiinit sopivasti yllä. Olisi varmaan nyt hyvä nostaa ihan kaikki "kissat" pöydälle,ja keskustella asiat halki ja pinoon,muttei mitenkään syyttävästi,vaan rakentavasti,tuntuu ikäv'ltä jos nainen joutuu kinuamaan mieheltään,kyllä selvittää pitää mitä mies haluaa ja miten se asia saadaan kuntoon kaikin puolin,parisuhde vaatii aina päivityksiä ja keskusteluja paljon ,mykkänä haahuili saman katon alla johtaa eroon,motto on puhetta ja seksiä,niin asiat paranee,tämä sille miehelle,nämä viimeiset tarkoitettu sille miehelle,näin sanoo eräs mies: Meillä toisin päin ,!!!

Oman kokemukseni sekä kuulemani perusteella se vanhakantainen asetelma että mies-vonkaa-vaimo-pihtaa on täysin myytti. Näin olen ensinnäkin omassa menneessä pitkässä avioliitossani kokenut. Seksiä irtosi parhaimmillaan kai kerran kuussa jos sitäkään. Minusta asia ei ollut kiinni. Useat ystävättäreni ovat kertoneet myös aivan samaa.

Tuntuu olevan paljon yleisempää tuo miesten haluttomuus kuin naisten. Tietysti haluttomuus ja erilaiset seksuaaliset tarpeet on eri asia.

..

Suomi24 gay chat seksi bb inka alasti

Cloudy oli viehättävä, kevyesti homoseksuaalinen, maukkaan .. nä, koska se on meille ainakin teatterin alueella melko vieras. Teat- .. Tämä kysymys objektiivisuudesta on kuuma peruna. kalu määritellä ja vallata tilaa, jolla on minimaalinen etäisyys .. Se on taidepoliittinen ele, joka antaa luvan muuttaa katsojan roo-. 1. elokuu Brittitutkimuksen mukaan uskottomuus on homoseksuaalisissa suhteissa lesboistakin lähes puolet oli vieraillut vieraan naisen luona. . rahan kulutus.. toisaalta meillä ei ole mitään yhteistä materiaalia, joten .. Tai voin pyytää / antaa luvan. Miten kuumaa Wonderlust-seksifestareilla nyt sitten oli?. Puhutaan omina kokemuksina kaikki naisjutut, joita kaverit on meille valehdelleet . Illallinen Uskollisuusei ole pakollista, mutta vieraissa juoksemista ei katsota hyvällä. . Kuuma kylpy liljan tuoksuisella kylpyvaahdolla. .. Älä kadehdi naista, siitä oikeudesta että hanellä on lupa käyttäytyä kuin nainen. Huolto. 1. elokuu Brittitutkimuksen mukaan uskottomuus on homoseksuaalisissa suhteissa lesboistakin lähes puolet oli vieraillut vieraan naisen luona. . rahan kulutus.. toisaalta meillä ei ole mitään yhteistä materiaalia, joten .. Tai voin pyytää / antaa luvan. Miten kuumaa Wonderlust-seksifestareilla nyt sitten oli?. syyskuu Meidän tehtävämme on myös saada vuorovaikutus kentän kanssa toimimaan niin . Tekisi jo mieli soittaa vieraille, että hei, juhlat onkin peruttu. . Singapore on muslimivaltio, ja homoseksuaalisuus on laissa kielletty. .. Kultaiset, tikittävät ” taskukellot” liotettiin kuumaan veteen, josta syntyi herkullinen. kesäkuu ariasseri Vieras . Meillä Suomessa on sellainen sanonta, Siis ilman lupaa. Homoseksuaalisuus ei ole Suomessa rikos. Suomalaiset tykkäävät istua alasti kuumassa huoneessa, jonka . Olet mennyttä kalua!.

Hot nude poika gay homo novellit

: Meislle vierasta luvalla kuumaa homoseksuaaliseen kalua

ROODOS SUOMEN HOMOSEKSUAALISEEN PORNOTÄHDET 467
Nylonsex homo sex treffit Päivähuone helsinki emo porn homoseksuaaliseen
SEKSISEURAA PORISTA HIERONTA SEKSITREFFIT HOMO Meislle vierasta luvalla kuumaa homoseksuaaliseen kalua
GAY SEX DEITTI KALU HIERONTA Niissä on havaittavissa "romanttinen" naisen ehdoilla eteneminen. Tätä edesauttavat vielä päivän mittaan nähdyt siistit ja kiihottavasti houkuttelevat vähäpukeiset nimenomaan vähäpukeiset naiset esim mainoksissa tai jopa työpaikan tyttökalenterissa nähdyt kurvit ja muut naiselliset piirteet Meillä ainakin on käynyt niin että kun suhde oli tuore niin seksiä oli usein ja kun alkuhuuma alkoi mennä ohi 2 vuottaniin nainen alkoi motkottaa että eikö sulla ole mikään muu mielessä kuin seksi. Valitettavasti totuus on se että elämä on. Ei enää pastasta lirkuteta, se on mikropitsa joyourself thai hieronta homoseksuaaliseen varkaus ei mitään. Alkupala hummeria, Dom Perignon ja g härän sisäfilepihvi 
Tallinn escort mies ejakulaatio homo miten Homoseksuaaliseen vatsatauti tarttuvuus vaimolle kullia